sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Papujen keittäminen

Pavunkeittäjän parhaat kaverit

Tässä muutama sellainen vinkki papujen keittämiseen, joita en ole valitettavasti oikein missään aikaisemmin nähnyt, mutta jotka käsittääkseni ovat ihan yleisesti kaikkien papuja säännöllisesti keittävien tiedossa.

Suurin osa palkokasveista pitää liottaa ja keittää ennen käyttöä. Liotus- ja keittoajoille löytyy osviittaa tästä Vegaaniliiton esitteestä, mutta papulajikkeesta, korjuuajankohdasta ja todennäköisesti myös kuun asennosta johtuen ajat ovat vain suuntaa-antavia. Vaikka ohjeen mukaan tietyn pavun keittoaika on tunti, eikä se tunnissa ole vielä kypsä, pitää sitä tietysti keittää pidempään. Sama toimii myös toisin päin, eli jos pavut alkavat muussaantua jo puolen tunnin kohdalla, ovat ne varmasti jo kypsiä.

  • Laita pavut isoon kattilaan. Pavut turpoavat liotessaan noin kaksinkertaiksi, joten valitse kattila, joka tulee vain puoliksi täyteen papuja. Laske kattila täyteen vettä, jotta pavut ovat koko liottamisen ajan vedenpinnan alapuolella.
  • Liota papuja yön yli tai vähintään kahdeksan tuntia. Jos näyttää siltä, että pavut turpoavat niin paljon, että ne nousevat vedenpinnan yläpuolelle, lisää vettä. Huuhtele pavut hyvin käyttämällä tarpeeksi isoa siivilää tai lävikköä.
  • Laita pavut takaisin kattilaan ja täytä kattila vedellä. Voit kiehauttaa veden valmiiksi vedenkeittimellä, niin sinun ei tarvitse odottaa kauhean kauan kattilan vieressä sydän kurkussa koko ajan odottaen, että koska keittovesi kiehuu yli.
  • Laita kattilalle kansi ja käännä levy päälle. Älä poistu paikalta, ennen kuin vesi kiehuu, sillä muutoin vesi kiehuu yli ja saat raaputtaa liedestä palanutta pavunkeittovettä. Tarkista aina välillä, kiehuuko vesi jo.
  • Kun vesi kiehuu, ota kansi pois ja käännä levyä hieman pienemmälle. Omalla liedelläni pavut kiehuvat tarpeeksi hyvin, kun lämpötila on 8 asteikolla 1–12. 
  • Kuori veden pinnalle noussut saponiinivaahto pois reikäkauhalla tai vaikka lusikalla. Voit hieman sekoitella papuja kauhalla, jolloin isompi määrä vaahtoa nousee veden pinnalle kerralla, eikä sinun tarvitse odotella sen nousemista pitkään.
  • Kun vaikuttaa siltä, että vaahdon syntymistahti hiipuu, on aika laittaa kattilalle kansi. Kiinnitä kattilan reunaan muutama puinen pyykkipoika ja aseta kattilan kansi niiden varaan. Rako kannen ja kattilan välissä estää keittoveden kiehumisen yli, ja koska kattilalla on kansi, ei levyä tarvitse pitää täysillä ja luonto kiittää.
  • Tarkista aina välillä, että vesi kiehuu ja että vettä on tarpeeksi. Jos vettä haihtuu paljon, kattilaan kannattaa lisätä valmiiksi kiehuvaa vettä, jotta sinun ei tarvitse aloittaa uudelleen kiehumisvahtimista.
  • Pavut ovat valmiita, kun ne ovat tarpeeksi pehmeitä. Itse yleensä maistan papuja, ja jos ne maistuvat kypsiltä ja ovat mielestäni tarpeeksi pehmeitä, ovat ne silloin oikeastikin kypsiä. Toinen vinkki on tämä: Ota muutama papu lusikkaan ja puhalla niihin. Jos niiden kuori repeilee, ovat ne kypsiä. Suosittelen joka tapauksessa testaamaan papujen kypsyyden maistamalla myös tässä tapauksessa. Joskus pavut eivät pehmene, vaikka niitä keittäisi tuntikaupalla. Jos papu maistuu kypsältä (eikä esimerkiksi liotetulta mutta keittämättömältä herneeltä), on sitä turvallista syödä.
  • Kaada kypsät pavut lävikköön tai siivilään ja huuhtele ne. Yleensä huuhtelen papuja kylmällä vedellä, jotta ne jäähtyvät nopeammin.
  • Keitettyjä papuja voi ja kannattaa pakastaa. Se kannattaa tehdä pienemmissä annoksissa, sillä pavut jäätyvät aika tiukasti kiinni toisiinsa.

Tässä vielä pari vinkkiä ekologisempaan ja vähemmän vatsavaivoja aiheuttavaan papuiluun:
  • Jos tarvitset vain pienen määrän papuja, on ekologisempaa ostaa ne kaupasta metalli- tai kartonkipakkauksessa. Paputehtaissa keitetään niin isoja määriä papuja kerralla, että pakkausmateriaalista riippumatta valmispapujen ostaminen on ympäristölle parempi vaihtoehto. On myös vähän turhauttavaa käyttää tunti siihen, että keittää kaksi desilitraa papuja. Muista kuitenkin kierrättää papujen purkki!
  • Isompi määrä, esim. 5 litraa, on vähän ekologisempaa keittää itse kuin ostaa valmiiksi keitettynä kaupasta.
  • Jotta pakastin ei joudu koville, kannattaa pavut jäähdytää hyvin ennen niiden pakastamista. Jos pakastimeen laittaa lämpimiä papuja, joutuu pakastin käymään hetken aikaa vähän kovemmilla tehoilla. Jos näin käy liian usein, voi pakastin mennä jopa rikki. Pavut kannattaa siis ensin viilentää esimerkiksi valuttamalla niiden päälle kylmää vettä, laittamalla ne sen jälkeen jääkaappiin ja vasta sitten pakastimeen. Talvella pavut ja muut ruoat kannattaa tietenkin jäähdyttää ulkona.
  • Ruoansulatusongelmien vuoksi papujen keitinveteen suositellaan laitettavaksi sulamista avittavia yrttejä, kuten fenkolia. Jos et halua nyppiä fenkolinsiemeniä pois papujen seasta keittämisen jälkeen, voit laittaa fenkolit kattilaan teepallossa tms.
  • En itse keitä papuja suolavedessä, mutta tiedän monen tekevän niin. Suola saattaa joskus vaikuttaa papuihin siten, että ne eivät pehmene keitettäessä halutulla tavalla, vaan jäävät koviksi.

En olisi itse tiennyt, milloin papujen keittäminen on ekologisempaa kuin niiden ostaminen valmiina, joten kiitokset Vegetukun papukauppiaalle ja ympäristötietäjä-Tuukalle nopeasta vastauksesta kysymykseeni. Ostakaa Vegetukusta papuja ja muita herkkuja siis kiitokseksi!

2 kommenttia:

  1. Jos pavut aiheuttaa ilmavaivoja niin kannattaa kokeilla lisätä papujen liotusveteen ruokasoodaa parin maustemitan verran 4-5litraa vettä kohden. Ruokasooda hajottaa raffinoosi nimistä hiilaria joka ilmavaivoja enimmäkseen aiheuttaa.

    http://nutritionfacts.org/questions/does-adding-baking-soda-to-soaking-beans-reduce-raffinose/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä vinkistä!

      Olen jostain Pieni talo preerialla -kirjasta lukenut siitä, kuinka papusoppaan laitetaan soodaa, mutta ajattelin sen liittyvän vain papujen rakenteen rikkomiseen ja makuun. Todennäköisesti sillä on kuitenkin ollut myös ilmavaivoja estävä vaikutus, jota ei tosin kirjassa tuotu ilmi.

      Poista