Tofukokkeli on kätevä ruoka, koska se valmistuu nopeasti ja siihen voi laittaa just niitä juttuja, joita kaapista löytyy. Muokkaa siis ohjetta mieleiseksi ja lisää sekaan esimerkiksi herneitä, kesäkurpitsaa, sieniä, pinaattia tai vaikka vegemakkaraa. Mausteitakin kannattaa käyttää luovasti ja lisätä mukaan chiliä tai karrimaustetta, jos haluaa tulisempaa ruokaa.
Tofukokkeli, 1–2 annosta
- 1 rkl öljyä
- 1 pkt maustamatonta tofua
- 2 tl soijakastiketta
- 1 pieni sipuli
- 1 valkosipulinkynsi
- puolikas paprika
- 1/4 tl mustapippuria
- persiljasilppua
- Kuumenna öljy paistinpannulla. Puristele tofusta ylimääräinen neste pois ja murenna tofu paistinpannulle. Paista sekoitellen parin minuutin ajan. Sekoita soijakastike joukkoon.
- Kuutioi sipuli ja hienonna valkosipuli. Lisää ne paistinpannulle. Jatka paistamista, kunnes tofu on kauniin ruskeaa ja sipulit ovat kypsyneet. Lisää tarvittaessa öljyä.
- Kuutioi paprika ja lisää se pannulle. Mausta mustapippurilla. Paista vielä hetki, jotta paprika vähän kypsyy, mutta jää silti vielä napakaksi. Lisää viimeisenä persiljasilppu.
- Syö sellaisenaan tai tarjoile esimerkiksi salaatin, leivän tai paistettujen perunoiden kera.