tiistai 12. tammikuuta 2016

Vegaanina vuonna 97

Ryhtyessäni vegaaniksi lukion ekaluokkalaisena vuonna 1997 en tiennyt yhtään, mitä minun pitäisi syödä tai mistä etsiä tietoa. Päädyin luontaistuotekauppaan kyselemään ja sain mukaani paketillisen vaaleaa soijarouhetta ja reseptivihkon. Tutkin niitä kotona hämmentyneenä. En tuntenut ketään toista vegaania eikä internet ollut vielä tuolloin yhtä helposti saavutettavissa kuin nykyisin. Kesti siis aika pitkään, että sain kiinni veganismin ideasta ja löysin omat rutiinini. En silti ajattele, että elo vegaanina olisi ollut erityisen vaikeaa.

Nyt yhdeksäntoista vuotta myöhemmin toimin Vegaanihaasteen tuutorina eli autan ihmisiä heidän ensiaskelissaan kohti uutta ruokavaliota ja elämäntapaa. Vastatessani heidän kysymyksiinsä ovat omat muistot vegaanitaipaleeni alkuajoista olleet kovastikin mielessä. Vaikka jotkut jutut ovat samanlaisia nyt kuin parikymmentä vuotta sitten, on paljon myös muuttunut tässä välissä.

Vuonna 1997 erikoistuotteiden valikoima perusruokakaupoissa oli todella suppea. Minun piti oikeasti pinnistellen muistella, mitä erikoistuotteita tuolloin saattoi löytää Citymarketin ja Prisman hyllyistä.
Sain aikaan tällaisen listan:
  • Maustamaton tofu 
  • Kaksi erilaista soijakermaa. Toinen paksua, vanukasmaista, mautonta ja omituista. Toisesta pystyi sitruunamehun avulla tekemään kermavaahtoa kakun päälle. Joskus se pysyi kakun päällä ja joskus se valui siitä pois. 
  • Tofuline-merkkistä soijamaitoa, soijakaakaota ja soijajäätelöä 
  • Soijajauhoa. 
Tofu ja soijajauho on tähän listaan merkitty erikoistuotteiksi, koska ne olivat vielä tuohon aikaan sellaisia hyvin selkeästi. Nykyisin tofu on täysin luokiteltavissa ihan peruselintarvikkeeksi, koska sitä uskaltavat syödä jo muutkin kuin kasvissyöjät. Soijajauho löytyy edelleen useimpien kauppojen valikoimista, mutta sen merkitys keskeisenä vegaaniravitsemuksen kulmakivenä on kovasti pienentynyt. Ja hyvä niin.

Kun aikaa vähän kului, lisääntyi erikoistuotteiden määrä ruokakaupoissa hiljalleen. Muistan ainakin soijajogurtit ja -vanukkaan sekä soijapihvit. Vegaaneille sopivat erikoistuotteet olivatkin tosi pitkään lähes poikkeuksetta soijapohjaisia. Esimerkiksi kauramaitoa löytyi Tampereella pitkään ainoastaan Kehitysmaakaupasta.

Tuotteiden vähyys ei liittynyt pelkästään niin sanottuihin erikoistuotteisiin, vaan myös nykypäivän peruselintarvikkeitakaan ei ihan hirveästi löytynyt. Säilykepapuja löytyi tuohon aikaan noin kolmea laatua: valkoiset pavut tomaattikastikkeessa, valkoiset pavut ilman tomaattikastiketta ja ruskeat pavut. Papuruoat tehtiinkin pääasiassa ostamalla pavut kuivina sekä liottamalla ja keittämällä ne itse. En ole vuosiin jaksanut nähdä tuota vaivaa, koska lähes kaikista kaupoista löytyy useita laatuja papusäilykkeitä.

Soijarouhetta ei vielä löytynyt kauhean helpolla tavallisista ruokakaupoista. Myöskään margariini ei ollut tuolloin itsestäänselvyys, sillä niiden D-vitamiini oli tuohon aikaan poikkeuksetta eläinperäinen. Hedelmä- ja vihannesosastokin oli nykyistä suppeampi ja esimerkiksi pähkinäosastolta löytyi nykyistä vähemmän vaihtoehtoja. Sama koskee oikeastaan kaikkia muitakin tuoteryhmiä.

Koska en tiennyt sellaisista erikoistuotteista, joita nykyisin löytyy kaikkialta, en tietenkään osannut niitä edes kaivata. Ruoka siis tehtiin itse alusta asti ja raaka-aineita ostettiin marketin lisäksi myös luontaistuotekaupoista, ekokaupoista ja muista erikoisliikkeistä. Ravintoloiden vegaanitarjonta oli aika kehnoa, sillä tosi harvasta paikasta sai mitään erityisen vegaaniystävällistä ruokaa. Tuon ajan vegaaneista tulikin lähes poikkeuksetta hyviä kokkeja!

Jos aloittelevan vegaanin oli vaikea löytää tietoa itse, eipä sitä löytynyt heiltäkään, joilta sitä olisi ehkä odottanut. Kävin vegaaniksi ryhdyttyäni ravitsemusterapeutilla. Hänellä ei ollut tietoa esimerkiksi soijarouheen ravintosisällöstä. Hänelle toimittamastani ruokapäiväkirjasta saattoikin jäädä vähän vajavainen kuva ravitsemuksestani. Sain neuvoksi syödä paljon täysjyväleipää, jotta saisin riittävästi proteiinia. En muista, että palkokasveista tai pähkinöistä olisi ollut mitään puhetta.


Kävin kesällä Turtolan Citymarketissa ja keräsin ostoskoriini kuvan tuotteet. Julkaisin kuvan Facebook-seinälläni ja kirjoitin: "Tänään meinas tulla kaupassa itku. Kun aloin vegaaniksi, niin mitään näistä tuotteista ei ollut olemassa. Siis edes noita reilun kaupan luomubanaaneja." Banaaneja ja nuudeleita lukuun ottamatta kaikki kuvan tuotteet olivat uutuuksia, jotka olivat ilmestyneet kauppaan parin kuukauden sisällä.

Parinkymmenen vuoden aikana on muuttunut oikeastaan kolme isoa asiaa: tuotteiden saatavuus, tiedon lisääntyminen sekä vertaistuen saaminen. Vegaanisia erikoistuotteita löytyy ihan kaikista kaupoista ja suurinta osaa niistä ei enää edes pidetä minään vegaanien omaisuutena, vaan kaikki muutkin haluavat niitä syödä. Kasvimaitohylly on valtava, papuhylly on valtava, keksi- ja karkkihyllyistä löytyy tosi paljon vaihtoehtoja. Margariiniakin löytyy montaa eri sorttia! 

Soijarouheen rinnalle on tullut härkäpapu- ja hernepohjaisia tuotteita, maustamattoman tofun rinnalle rivistö eri tavoin maustettuja ja marinoituja tofuja ja jopa juustohyllystä löytyy toimivaa ja hyvänmakuista (ja vielä soijatonta!) vegaanista juustoa. Einesteollisuus on ottanut vegaanit huomaansa ja yritys toisensa jälkeen ilmoittaa lisäävänsä vegaanisten tuotteiden määrää tai siirtyvänsä jopa kokonaan vegaanisiksi.

Nykyisin vegaanin ei ole pakko osata itse kokata, jos haluaa syödä hyvin. Ravintoloiden ruokalistoilta löytyy päteviä, valmiiksi vegaanisia annoksia tai annoksia, jotka voi helposti muokata vegaanisiksi ilman, että esimerkiksi annoksen oleellisin proteiininlähde pitäisi jättää pois. Jos kahvila ei tarjoa kahvimaitovaihtoehtona soija-, kaura- tai mantelimaitoa, voidaan sen ajatella olevan ajastaan pahasti jäljessä. Vegaaniruoan kulinaristisesta noususta kertoo sekin, että vuosi sitten Top Chef -ohjelmassa finaalipaikasta kisattiin kokkaamalla vegaaniruokaa.

Tietoa on saatavilla valtavasti niin netissä kuin paperille printattuna. Vegaanituotteet-sivusto on yksi hienoimmista ja käytännöllisimmistä nettisivuista, mitä on olemassa. Facebookissa on jo kymmeniä kaupunkikohtaisia ryhmiä, joissa voi tiedustella ja jakaa vinkkejä oman kaupungin vegaanitarjonnasta. Reseptejä löytyy kymmenistä vegaaniblogeista sekä keittokirjoista ja vielä suomeksi. Vegaaniliiton sivuilta voi lukea ravitsemusalan ammattilaisten kirjoittamia tekstejä siitä, mitä asioita vegaanien tulisi ottaa huomioon ruokavaliota suunnitellessaan. Vegaaniruokavalio on myös otettu osaksi virallisia ravitsemussuosituksia. Jokainen kiinnostunut voi tutustua oman ruokavalionsa ravintosisältöön esimerkiksi Finelin laskureiden avulla.

Koska kasvissyönti on yleistynyt ja internet pienentää välimatkoja, on nykyisin 1990-lukua helpompaa löytää samoin ajattelevia ihmisiä joko omasta naapurista ja työpaikalta tai sitten netin välityksellä kauempaa. On jopa mahdollista elää kuplassa, jossa kaikki kaverit ovat vegaaneja. Omasta mielestäni on tosi tärkeää, että ei ole ainoa tuntemansa vegaani eli suosittelen ihan kaikille vegaaneille ja tietysti muillekin kasvissyöjille sitä, että etsiytyy muiden kasvissyöjien seuraan. Heidän kanssaan ei edes tarvitse keskustella kasvissyönnistä tai eläinten kohtelusta. Riittää, että voi viettää aikaa ihmisten kanssa, joille ei tarvitse lainkaan selitellä omia valintoja.

Ja sitten on tietysti vielä Vegaanihaaste! Se on ennenkuulumattoman mahtava tapa kokeilla kasvissyöntiä. Kuka vain voi koska vain osallistua siihen juuri sen verran kuin itsestä tuntuu hyvältä. Haasteen vastaanottajat saavat päivittäisen uutiskirjeen täynnä reseptejä, tietoa ja vinkkejä. Avukseen voi myös valita henkilökohtaisen vegaanituutorin, jolta voi kysellä mistä tahansa veganismia liippaavasta asiasta. Vegaanihaaste on myös sosiaalisesti iso juttu, sillä haasteen tuhannet vastaanottajat ovat tekemisissä netin välityksellä myös keskenään, jos niin haluavat. Vegaanihaaste vastaa siis oikeastaan kaikkiin niihin tarpeisiin, joita olisin itse kaivannut vuonna 97. Vegaanihaasteesta tekee erityisellä tavalla siistiä se, että se toteutetaan vapaaehtoisvoimin eli kaikki haasteen järjestäjät sekä sata tuutoria tekevät homman ilmaiseksi.

Voin kuvitella, kuinka monesta tuoreesta vegaanista saattaa tuntua, että eläinten asia ei edisty. Asiaa vähän pidempään seuranneena voin kuitenkin todeta, että isoja asioita on jo tapahtunut. Tieto ja tuotteet ovat lisääntyneet, mikä helpottaa yhä useampia ihmisiä muuttamaan kulutustottumuksiaan, mikä puolestaan lisää entisestään tuotevalikoimaa ja helpottaa taas uusien ihmisten valintoja. Ihan vielä ei ole työ tehty, sillä kymmeniä miljoonia eläimiä tapetaan vuosittain ruoaksi ja takinkauluksiksi jo pelkästään täällä meillä Suomessa. Ilmastonmuutosta ja muita ympäristökysymyksiä ei ole toistaiseksi ratkaistu, vaikka kasvissyönnillä voitaisiin vaikuttaa myönteisesti myös näiden ongelmien selvittämiseen. Nämä eivät ole syitä lannistua, vaan syitä näyttää positiivista esimerkkiä muille, että vegaanina voi elää ihan tavallista elämää luopumatta mistään oleellisesta.

Tämän tekstin tarkoituksena ei ole luoda mitään sankariviittaa henkilöille, jotka aloittivat vegaanitaipaleensa kauan sitten ilman Anamman pyöryköitä ja Plantin kauravispiä. Ymmärrän myös, että myös nykypäivänä muutos omassa ruokavaliossa ja muissa elämäntavoissa voi tuntua haasteelliselta. Haluan tekstillä tuoda esiin sen, miten helpoksi nykypäivänä on tehty eläinperäisten tuotteiden kulutuksen vähentäminen tai vegaaniksi ryhtyminen, ja jos jonkinlaisia ongelmia tulee vastaan, löytyy apua helposti.

Nykyisinkään ei muuten ole mitään pakkoa syödä pelkkiä vegaanieineksiä ja iChockin nougat crisp
-suklaata, vaikka niitä saisikin omasta lähikaupasta. On ihan ok liottaa ja keittää pavut itse myös 2010-luvulla!

* * *

Lisäys 18.1. Myös Italianpata-aines oli jo tuolloin vegaanista! Tämä tuli puheeksi mainiossa Sipsikaljavegaanit-ryhmässä Facebookissa.

18 kommenttia:

  1. Olin opiskeluaikoina pari vuotta vegaani ja toisella tavalla on nykyään korvaavia tuotteita tarjolla. Soijajauhon makua inhosin 15 vuiotta sitten ja inhoan edelleen. Kokeilun vuoksi osallistuin vegaanihaasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soijajauho on tainnut aiheuttaa monelle traumoja :D Itselläni on siihen semmoinen lämpimän nostalginen suhtautuminen, vaikka en sitä kauhean usein mihinkään käytäkään. Tsemppiä Vegaanihaasteeseen!

      Poista
  2. Todella hyvä teksti! Multa löytyy soijajauhoja kaapista, haluaisin heittää ne pois, mutta sehän se vasta tuhlausta olisikin.. :D On muuten hauskaa miten paljon tilanne vegaanituotteiden kanssa on muuttunut jo pelkästään viidessä vuodessa, silloin kun olin ensimmäistä kertaa vegaanina välillä oli hieman hankalaa ja tietyt tuotteet rupesivat tökkimään ja silloin tein alusta asti itse paljon enemmän ruokaa. Nyt toivottavasti pysyvällä vegaani kierroksellani tilanne on jo aivan toinen ja suunta on vain eteenpäin! Enää en haikaile muiden kuin vegejuustojen perään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soijajauhot voi piilottaa tähän kakkuun! Tätä tuli aikanaan tehtyä NIIN PALJON, mutta hyvää se on silti edelleen:
      http://www.kamomillankonditoria.com/2011/10/vegaanin-kakku.html

      Musta tuntuu, että pari viimeistä vuotta on olleet ihan kreisiä uusien vegaanituotteiden vyörytystä. Oon tällä viikolla käynyt kahdesti kaupassa ja kummallakin kerralla raahannut kotiin läjän uutuuksia. Mun puolesta tahti saa pysyä tuollaisena :)

      Poista
  3. Kiitos kivasta tekstistä!

    Meillä koko perheen kasvissyönnin esti pitkään se, että yksi perheenjäsen alkaa spontaanisti yökkiä soijarouheen tekstuurista, eikä toinen voi sietää härkäpapua. Eipä estä enää… Täysvegaaniselle ei varmaan heti olla ryhtymässä perheenä, mutta pienin askelin edetään. Kaikki eläinperäisten tuotteiden vähentäminen lasketaan plussapuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Jos ei syystä tai toisesta halua tai pysty olla vegaani, niin on ihan mahtavaa, että vähentää eläintuotteita :) Olisi ihan hassua ajatella, että koska ei pysty syömään härkäpapua tai ei tykkää soijajuustosta, että sen takia olisi pakko syödä aina lihaa ja eläinperäistä jogurttia. Eiväthän ne ole sidoksissa toisiinsa mitenkään :D Onneksi vaihtoehtoja on nykyisin ihan hirveän paljon eli valintojen tekeminen on helppoa. Tosi paljon tsemppiä teidän perheen kasvistelulle!

      Poista
  4. Hyvä teksti! :) Mua mietityttää, että mikä sen soijajauhon rooli oli? Muistaakseni mulla ei ole koskaan ollut kaapissa soijajauhopakettia, vaikka olen about 13 vuotta leiponut vegaanisesti. Jotain karsean kuuloisia maidonvalmistusohjeita olen ehkä joskus nähnyt..?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Soijajauhoa käytettiin tosi yleisesti kananmunan tilalla leivonnassa ja ruoanlaitossa. Jotkut ennakkoluulottomat tosiaan keittivät/sekoittivat siitä itse soijamaitoa. Kokeilin jauhomaitoa kerran ja totesin, että ei ole minua varten. Käytin soijajauhoa pitkään levitteen tekemiseen, koska vegaanisia levitteitä ei ollut valmiina. Levitteeseen tuli soijajauhoa, vettä, öjyä ja reilusti mausteita ja se oli tuohon aikaan mielestäni ihan tosi hyvää. Kokeilin tehdä sitä joskus vuosi sitten nykyisellä makuaistilla varustettuna, enkä kyllä ihan kauheasti siitä enää tykännyt :D

      Tää kakku oli mun bravuuri vuosia, ja tähän sai upotettua myös soijajauhoa:
      http://www.kamomillankonditoria.com/2011/10/vegaanin-kakku.html

      Poista
  5. Eikö maapähkinävoita saanut 1997?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei ollut silloin itselleni mitenkään tuttu tuote, vaikka kyllä sitä varmaan jossain myytiinkin :) Tuo mun lista ei välttämättä ole ihan täysin pätevä, koska en itse muista kaikkea ja toisaalta en tiennyt kaikista tuotteista, joita tuolloin oli saatavilla.

      Poista
  6. Hyvä teksti! Olin 1997 ensimmäisen vuoden agrologiopiskelija Ilmajoella. Tuolloin lakto-ovo-vegetaristina keittelin solukämpällä papuja, joiden ostopaikkaa en mitenkään muista (ehkä Seinäjoki). Noilla farmariseuduilla olisi ollut tosi vaikea olla vegaani tuolloin, kun ruokakauppojen tarjonta oli mitä sattui olemaan. Lisäksi asenteet jo pelkkää kasvissyöntiä kohtaan olivat tosi nihkeitä.

    Nostan hattua sinulle! Olet esimerkki sitoutumisesta veganismiin vaikeuksista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on vaikea suhtautua omaan kasvissyöntiini jotenkin ihailtavana asiana :D Koska en tiennyt erikoistuotteiden olemassaolosta, koska niitä ei ollut olemassa, niin enpä niitä kaivannut. Ruoka tehtiin niistä aineista, joita oli saatavilla. Olen asunut koko ikäni Tampereella, jossa on varmasti ollut tuohonkin aikaan pikkukaupunkeja paremmat valikoimat kaikkea erikoista, kuten papuja ja kauramaitoa myyviä erikoiskauppoja!

      Poista
  7. Mä yritin vegaaniruokavaliota joskus kymmenisen vuotta sitten (siinä vaiheessa olin ollut lakto-ovo-vege reilu viitisen vuotta), mutta noin vuodessa lipsuin takaisin. Suurin syy oli varmaan tuo ulkona ja sukulaisten luona syöminen.
    Nyt ei ole niin yksin, vaikkei tuntisikaan muita vegaaneja livenä, kun netissä on sivustoja ja FB:ssa ryhmiä, mistä saa apua ja vinkkejä. Saas nähdä miten nyt käy, mutta ajattelen toisaalta niin, että kun ihan lakto-ovo-vegenä olokin on helpottunut huimasti tänä aikana, niin varmasti myös vegaanina olona helpottuu mitä enemmän tuotteille ja ravintolaruualle on kysyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravintoloista saa kyllä tosi hyvin ruokaa nykyisin, koska tuotteiden ja reseptien saatavuus on helpottunut. Vegaaniruokavalio on tullut tutummaksi. Sosiaaliset tilanteet taitaa valitettavasti olla edelleen uusille kasvissyöjilel ikäviä, jos ei vielä oikein osaa suhtautua mahdollisesti tökeröihinin kommentteihin, joita voi saada. Ehkäpä sekin jossain kohtaa muuttuu :)

      Poista
  8. Mä muistelen että 90-luvun lopulla olisi kaupoista löytynyt yhtä vegaanista jäätelöä, Tofulinen päärynää pahvipurkissa. Vähän on valikoima muuttunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on vähän erilaista käydä kaupassa, kun voi vierailla myös jäätelöosastolla :)

      Poista