Vegaanina vuonna 97

Ryhtyessäni vegaaniksi lukion ekaluokkalaisena vuonna 1997 en tiennyt yhtään, mitä minun pitäisi syödä tai mistä etsiä tietoa. Päädyin luontaistuotekauppaan kyselemään ja sain mukaani paketillisen vaaleaa soijarouhetta ja reseptivihkon. Tutkin niitä kotona hämmentyneenä. En tuntenut ketään toista vegaania eikä internet ollut vielä tuolloin yhtä helposti saavutettavissa kuin nykyisin. Kesti siis aika pitkään, että sain kiinni veganismin ideasta ja löysin omat rutiinini. En silti ajattele, että elo vegaanina olisi ollut erityisen vaikeaa.

Nyt yhdeksäntoista vuotta myöhemmin toimin Vegaanihaasteen tuutorina eli autan ihmisiä heidän ensiaskelissaan kohti uutta ruokavaliota ja elämäntapaa. Vastatessani heidän kysymyksiinsä ovat omat muistot vegaanitaipaleeni alkuajoista olleet kovastikin mielessä. Vaikka jotkut jutut ovat samanlaisia nyt kuin parikymmentä vuotta sitten, on paljon myös muuttunut tässä välissä.

Vuonna 1997 erikoistuotteiden valikoima perusruokakaupoissa oli todella suppea. Minun piti oikeasti pinnistellen muistella, mitä erikoistuotteita tuolloin saattoi löytää Citymarketin ja Prisman hyllyistä.
Sain aikaan tällaisen listan:

• Maustamaton tofu 
• Kaksi erilaista soijakermaa. Toinen paksua, vanukasmaista, mautonta ja omituista. Toisesta pystyi sitruunamehun avulla tekemään kermavaahtoa kakun päälle. Joskus se pysyi kakun päällä ja joskus se valui siitä pois. 
• Tofuline-merkkistä soijamaitoa, soijakaakaota ja soijajäätelöä 
• Soijajauhoa. 

Tofu ja soijajauho on tähän listaan merkitty erikoistuotteiksi, koska ne olivat vielä tuohon aikaan sellaisia hyvin selkeästi. Nykyisin tofu on täysin luokiteltavissa ihan peruselintarvikkeeksi, koska sitä uskaltavat syödä jo muutkin kuin kasvissyöjät. Soijajauho löytyy edelleen useimpien kauppojen valikoimista, mutta sen merkitys keskeisenä vegaaniravitsemuksen kulmakivenä on kovasti pienentynyt. Ja hyvä niin.

Kun aikaa vähän kului, lisääntyi erikoistuotteiden määrä ruokakaupoissa hiljalleen. Muistan ainakin soijajogurtit ja -vanukkaan sekä soijapihvit. Vegaaneille sopivat erikoistuotteet olivatkin tosi pitkään lähes poikkeuksetta soijapohjaisia. Esimerkiksi kauramaitoa löytyi Tampereella pitkään ainoastaan Kehitysmaakaupasta.

Tuotteiden vähyys ei liittynyt pelkästään niin sanottuihin erikoistuotteisiin, vaan myös nykypäivän peruselintarvikkeitakaan ei ihan hirveästi löytynyt. Säilykepapuja löytyi tuohon aikaan noin kolmea laatua: valkoiset pavut tomaattikastikkeessa, valkoiset pavut ilman tomaattikastiketta ja ruskeat pavut. Papuruoat tehtiinkin pääasiassa ostamalla pavut kuivina sekä liottamalla ja keittämällä ne itse. En ole vuosiin jaksanut nähdä tuota vaivaa, koska lähes kaikista kaupoista löytyy useita laatuja papusäilykkeitä.

Soijarouhetta ei vielä löytynyt kauhean helpolla tavallisista ruokakaupoista. Myöskään margariini ei ollut tuolloin itsestäänselvyys, sillä niiden D-vitamiini oli tuohon aikaan poikkeuksetta eläinperäinen. Hedelmä- ja vihannesosastokin oli nykyistä suppeampi ja esimerkiksi pähkinäosastolta löytyi nykyistä vähemmän vaihtoehtoja. Sama koskee oikeastaan kaikkia muitakin tuoteryhmiä.

Koska en tiennyt sellaisista erikoistuotteista, joita nykyisin löytyy kaikkialta, en tietenkään osannut niitä edes kaivata. Ruoka siis tehtiin itse alusta asti ja raaka-aineita ostettiin marketin lisäksi myös luontaistuotekaupoista, ekokaupoista ja muista erikoisliikkeistä. Ravintoloiden vegaanitarjonta oli aika kehnoa, sillä tosi harvasta paikasta sai mitään erityisen vegaaniystävällistä ruokaa. Tuon ajan vegaaneista tulikin lähes poikkeuksetta hyviä kokkeja!

Jos aloittelevan vegaanin oli vaikea löytää tietoa itse, eipä sitä löytynyt heiltäkään, joilta sitä olisi ehkä odottanut. Kävin vegaaniksi ryhdyttyäni ravitsemusterapeutilla. Hänellä ei ollut tietoa esimerkiksi soijarouheen ravintosisällöstä. Hänelle toimittamastani ruokapäiväkirjasta saattoikin jäädä vähän vajavainen kuva ravitsemuksestani. Sain neuvoksi syödä paljon täysjyväleipää, jotta saisin riittävästi proteiinia. En muista, että palkokasveista tai pähkinöistä olisi ollut mitään puhetta.

Kävin kesällä Turtolan Citymarketissa ja keräsin ostoskoriini kuvan tuotteet. Julkaisin kuvan Facebook-seinälläni ja kirjoitin: "Tänään meinas tulla kaupassa itku. Kun aloin vegaaniksi, niin mitään näistä tuotteista ei ollut olemassa. Siis edes noita reilun kaupan luomubanaaneja." Banaaneja ja nuudeleita lukuun ottamatta kaikki kuvan tuotteet olivat uutuuksia, jotka olivat ilmestyneet kauppaan parin kuukauden sisällä.

Parinkymmenen vuoden aikana on muuttunut oikeastaan kolme isoa asiaa: tuotteiden saatavuus, tiedon lisääntyminen sekä vertaistuen saaminen. Vegaanisia erikoistuotteita löytyy ihan kaikista kaupoista ja suurinta osaa niistä ei enää edes pidetä minään vegaanien omaisuutena, vaan kaikki muutkin haluavat niitä syödä. Kasvimaitohylly on valtava, papuhylly on valtava, keksi- ja karkkihyllyistä löytyy tosi paljon vaihtoehtoja. Margariiniakin löytyy montaa eri sorttia! 

Soijarouheen rinnalle on tullut härkäpapu- ja hernepohjaisia tuotteita, maustamattoman tofun rinnalle rivistö eri tavoin maustettuja ja marinoituja tofuja ja jopa juustohyllystä löytyy toimivaa ja hyvänmakuista (ja vielä soijatonta!) vegaanista juustoa. Einesteollisuus on ottanut vegaanit huomaansa ja yritys toisensa jälkeen ilmoittaa lisäävänsä vegaanisten tuotteiden määrää tai siirtyvänsä jopa kokonaan vegaanisiksi.

Nykyisin vegaanin ei ole pakko osata itse kokata, jos haluaa syödä hyvin. Ravintoloiden ruokalistoilta löytyy päteviä, valmiiksi vegaanisia annoksia tai annoksia, jotka voi helposti muokata vegaanisiksi ilman, että esimerkiksi annoksen oleellisin proteiininlähde pitäisi jättää pois. Jos kahvila ei tarjoa kahvimaitovaihtoehtona soija-, kaura- tai mantelimaitoa, voidaan sen ajatella olevan ajastaan pahasti jäljessä. Vegaaniruoan kulinaristisesta noususta kertoo sekin, että vuosi sitten Top Chef -ohjelmassa finaalipaikasta kisattiin kokkaamalla vegaaniruokaa.

Tietoa on saatavilla valtavasti niin netissä kuin paperille printattuna. Vegaanituotteet-sivusto on yksi hienoimmista ja käytännöllisimmistä nettisivuista, mitä on olemassa. Facebookissa on jo kymmeniä kaupunkikohtaisia ryhmiä, joissa voi tiedustella ja jakaa vinkkejä oman kaupungin vegaanitarjonnasta. Reseptejä löytyy kymmenistä vegaaniblogeista sekä keittokirjoista ja vielä suomeksi. Vegaaniliiton sivuilta voi lukea ravitsemusalan ammattilaisten kirjoittamia tekstejä siitä, mitä asioita vegaanien tulisi ottaa huomioon ruokavaliota suunnitellessaan. Vegaaniruokavalio on myös otettu osaksi virallisia ravitsemussuosituksia. Jokainen kiinnostunut voi tutustua oman ruokavalionsa ravintosisältöön esimerkiksi Finelin laskureiden avulla.

Koska kasvissyönti on yleistynyt ja internet pienentää välimatkoja, on nykyisin 1990-lukua helpompaa löytää samoin ajattelevia ihmisiä joko omasta naapurista ja työpaikalta tai sitten netin välityksellä kauempaa. On jopa mahdollista elää kuplassa, jossa kaikki kaverit ovat vegaaneja. Omasta mielestäni on tosi tärkeää, että ei ole ainoa tuntemansa vegaani eli suosittelen ihan kaikille vegaaneille ja tietysti muillekin kasvissyöjille sitä, että etsiytyy muiden kasvissyöjien seuraan. Heidän kanssaan ei edes tarvitse keskustella kasvissyönnistä tai eläinten kohtelusta. Riittää, että voi viettää aikaa ihmisten kanssa, joille ei tarvitse lainkaan selitellä omia valintoja.

Ja sitten on tietysti vielä Vegaanihaaste! Se on ennenkuulumattoman mahtava tapa kokeilla kasvissyöntiä. Kuka vain voi koska vain osallistua siihen juuri sen verran kuin itsestä tuntuu hyvältä. Haasteen vastaanottajat saavat päivittäisen uutiskirjeen täynnä reseptejä, tietoa ja vinkkejä. Avukseen voi myös valita henkilökohtaisen vegaanituutorin, jolta voi kysellä mistä tahansa veganismia liippaavasta asiasta. Vegaanihaaste on myös sosiaalisesti iso juttu, sillä haasteen tuhannet vastaanottajat ovat tekemisissä netin välityksellä myös keskenään, jos niin haluavat. Vegaanihaaste vastaa siis oikeastaan kaikkiin niihin tarpeisiin, joita olisin itse kaivannut vuonna 97. Vegaanihaasteesta tekee erityisellä tavalla siistiä se, että se toteutetaan vapaaehtoisvoimin eli kaikki haasteen järjestäjät sekä sata tuutoria tekevät homman ilmaiseksi.

Voin kuvitella, kuinka monesta tuoreesta vegaanista saattaa tuntua, että eläinten asia ei edisty. Asiaa vähän pidempään seuranneena voin kuitenkin todeta, että isoja asioita on jo tapahtunut. Tieto ja tuotteet ovat lisääntyneet, mikä helpottaa yhä useampia ihmisiä muuttamaan kulutustottumuksiaan, mikä puolestaan lisää entisestään tuotevalikoimaa ja helpottaa taas uusien ihmisten valintoja. Ihan vielä ei ole työ tehty, sillä kymmeniä miljoonia eläimiä tapetaan vuosittain ruoaksi ja takinkauluksiksi jo pelkästään täällä meillä Suomessa. Ilmastonmuutosta ja muita ympäristökysymyksiä ei ole toistaiseksi ratkaistu, vaikka kasvissyönnillä voitaisiin vaikuttaa myönteisesti myös näiden ongelmien selvittämiseen. Nämä eivät ole syitä lannistua, vaan syitä näyttää positiivista esimerkkiä muille, että vegaanina voi elää ihan tavallista elämää luopumatta mistään oleellisesta.

Tämän tekstin tarkoituksena ei ole luoda mitään sankariviittaa henkilöille, jotka aloittivat vegaanitaipaleensa kauan sitten ilman Anamman pyöryköitä ja Plantin kauravispiä. Ymmärrän myös, että myös nykypäivänä muutos omassa ruokavaliossa ja muissa elämäntavoissa voi tuntua haasteelliselta. Haluan tekstillä tuoda esiin sen, miten helpoksi nykypäivänä on tehty eläinperäisten tuotteiden kulutuksen vähentäminen tai vegaaniksi ryhtyminen, ja jos jonkinlaisia ongelmia tulee vastaan, löytyy apua helposti.

Nykyisinkään ei muuten ole mitään pakkoa syödä pelkkiä vegaanieineksiä ja iChockin nougat crisp
-suklaata, vaikka niitä saisikin omasta lähikaupasta. On ihan ok liottaa ja keittää pavut itse myös 2010-luvulla!

* * *

Lisäys 18.1. Myös Italianpata-aines oli jo tuolloin vegaanista! Tämä tuli puheeksi mainiossa Sipsikaljavegaanit-ryhmässä Facebookissa.