perjantai 26. helmikuuta 2016

Nyhtöjakkihedelmäburgerit (pulled jackfruit)


Löysin vihdoin suolaliemeen säilöttyä nuorta jakkihedelmää! Se päätyi nyhdetyksi hampurilaissämpylän väliin. Eipä ole turhaan kehuttu tätä tavaraa. Tein oman versioni tällä tyylillä, mutta kannattaa kyllä googlailla muitakin ohjeita, sillä pulled jackfruit -reseptejä löytyy valtavasti!

Nyhtöjakkihedelmäburgerit kahdelle
  • 1 prk suolaliemeen säilöttyä nuorta jakkihedelmää
  • 1 rkl fariinisokeria
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 1 tl valkosipulirouhetta
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 tl jeeraa eli jauhettua juustokuminaa
  • 1/2 tl mustapippurirouhetta
  • 2 rkl öljyä
  • 1 dl vettä
Muut ainekset, esim.
  • hampurilaissämpylöitä
  • sinappia
  • ketsuppia
  • maustekurkkua
  • paprikaa
  • porkkanaa
  • punasipulia
  1. Huuhtele jakkihedelmäpalat. Valuta ja puristele nesteet mahdollisimman hyvin pois.
  2. Sekoita palojen sekaan kaikki mausteet.
  3. Kuumenna öljy paistinpannulla. Paista jakkihedelmäpaloja viisi minuuttia eli kunnes ovat saaneet hieman väriä. Paloja kannattaa pilkkoa ja nyhtää lastalla paistamisen aikana.
  4. Lisää vesi ja peitä kannella. Anna kiehua välillä sekoittaen kymmenen minuuttia tai kunnes vesi on haihtunut. Paistele vielä hetken aikaa.
  5. Kokoa burgerit haluamallasi tavalla ja syö heti.
Ei-siirappista jakkihedelmää ei taida kauhean helposti olla saatavilla. Löysin oman purkkini Tampereelta Van Tien Asian Foods -kaupasta osoitteesta Kuninkaankatu 10. 

4 kommenttia:

  1. Oijoi! Näyttää todella hyvältä :) Täytyy käydä kurkkimassa olisiko jäljellä nuita purkkeja kunhan ollaan saatu kamat purettua :) (täältä tulee siis maanantaina pariskunnan verran uusia Tamperelaisia!)

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa Tampereelle! Sinne jäi kyllä tosi monta purkkia hyllyyn :)

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä hyvältä! Osaatko sanoa montako hampurilaista yhdestä purkista tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tulee täytettä noin kahteen burgeriin :)

      Poista