Kuvan patonki on ilman kantta, koska täytteet on kasattu vahingossa kannen päälle. Toisaalta, näin täytteet näkyvät paremmin, eikä tarvitse arvuutella, mitä patongin välistä pilkottavat asiat ovat. |
Myskikurpitsa eli butternut squash on minulle uusi tuttavuus. Olen tehnyt siitä aikaisemmin piirakkaa ja paahtanut sen siemenet naposteltaviksi. Tällä kertaa tein siitä keittoa, jonka ainekset arvoin muutaman netistä löytämäni reseptin perusteella. En varsinaisesti kaatanut keiton sekaan mausteita, joten olet varsin vapaa lisäämään mausteiden määrää oman makusi mukaan. Itse tykkäsin keitosta tällaisenaan, vaikkakin se kuuluu kategoriaan "miedon makuiset kasvisruoat".
Kurpitsakeitto (nälästä riippuen 2–4:lle)
- 1 rkl öljyä
- 1 sipuli
- 1 suippoparika
- 1 paahdettu myskikurpitsa* (n. 5 dl)
- 4 dl kiehuvaa vettä
- 1 tl kasvisliemijauhetta
- 0,5 tl suolaa
- 0,25 tl pippuria
- 0,25 tl sokeria
- 2 dl kaurakermaa (tai kookosmaitoa)
- Silppua sipuli ja kuullota sitä öljyssä kattilassa miedolla lämmöllä viitisen minuuttia.
- Pilko paprika ja lisää se sipulin joukkoon. Kuullota pari minuuttia.
- Lisää muut ainekset, paitsi kaurakerma, ja keitä viisi minuuttia.
- Soseuta sauvasekoittimella, lisää kaurakerma, tarkista maku ja tarjoile. (Jos oltaisiin hienossa ravintolassa, voitaisiin keitto siivilöidä, mutta koska ollaan ihan vaan kotona, eivät pienet paprikankuorenkappaleet haittaa yhtään.)
Laitoin patongin väliin Tofutti-tuorejuustoa, tomaattia, basilikaa, jäävuorisalaattia, suolakurkkua ja marinoitua tofua eli käytännössä kaikkea sellaista, mitä jääkaapista löytyi ja mitä kauheassa nälässä teki sillä hetkellä mieli. Täytetty patonki ei muuten sopinut yhtään yhteen tämän keiton kanssa, vaikka molemmat maistuivat erikseen tosi hyviltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti