perjantai 22. helmikuuta 2013

Basilikapasta

Lautanen on aseteltu kauniisti syliin.

Tässä olisi ranskiksia monipuolisempaa pikaruokaa, sillä aikaa tämän ruoan valmistamiseen kuluu käytännössä pastan keittoajan verran. Suosittelen käyttämään pastana Urtekramin luomulaatuista täysjyväeläinpastaa, koska siinä on kirahvin mallisia pastoja. Pakastepavut päätyivät tähän ruokaan vahingossa, sillä luulin ottaneeni pakastimesta hernepussin ja huomasin asian vasta, kun olin mitannut pavut maissin kanssa samaan kulhoon odottamaan. Myönnän, että kyseessä oli herkullinen moka.

Basilikapasta (1–2:lle)
  • 2 dl pastaa
  • vettä ja suolaa keittämiseen
  • 1 dl pakastepapuja
  • 1 dl pakastemaissia
  • 2 dl pakasteherneitä
  • 1 dl tuoretta basilikaa
  • 2 pientä valkosipulinkynttä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 0,25 tl mustapippuria
  • 0,25 tl suolaa
  1. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä ohjeen mukaan. Lisää keittämisen pariksi viimeiseksi minuutiksi mukaan pakasterehut. Jos haluat nopeuttaa rehujen kiehumista, voit liottaa niitä pastan kiehumisen ajan kulhossa, johon on kaadettu vedenkeittimessä kiehautettua tai pastakattilasta napattua vettä.
  2. Lataa basilika, valkosipuli, oliiviöljy, mustapippuri ja suola huhmareeseen, blenderiin, sauvasekoittimen kulhoon tai miniblenderiin ja soseuta kaikki ainekset mahdollisimman tasaiseksi.
  3. Valuta pastan ja pakastevihannesten joukosta vesi pois ja sekoita basilikaöljy niiden sekaan.
  4. Viimeistele annos niin halutessasi tuoreilla kirsikkatomaateilla ja cashewpähkinäparmesanilla.

3 kommenttia:

  1. "Suosittelen käyttämään pastana Urtekramin luomulaatuista täysjyväeläinpastaa, koska siinä on kirahvin mallisia pastoja. "
    Ehkä paras perustelu ikinä. <3

    VastaaPoista
  2. Mullakin taitaa löytyä tuota eläinpastaa kaapista, sekä tietenkin useita muitakin hyvin söpöjä pasta sortteja :)

    VastaaPoista