Eihän tästä kuvasta keksi mitään sanottavaa! Se näyttää kuin se olisi otettu kalansilmäobjektiivilla, mutta ei se ole. |
Linssikeitto on kovasti muuntautumiskykyinen ruoka, joten voit käyttää siinä bataattien tilalla mitä tahansa muita juureksia tai esimerkiksi parsakaalia. Sitruunamehu ei ole tässä ohjeessa mitenkään välttämätön, vaan lisäsin sitä keittoon, koska sitä sattui minulta löytymään. Meiramiakin ripottelin keittoon vähän niin kuin vahingossa, joten voit jättää senkin pois, jos se arveluttaa. Jos minulla olisi ollut kookosmaitoa, olisin laittanut sitäkin keiton sekaan.
Linssi-bataattikeitto (4:lle)
- 1 sipuli
- 2 valkosipulinkynttiä
- 1,5 l vettä
- 2 dl vihreitä linssejä
- 2 dl soijarouhetta
- 1 rkl kasvisliemijauhetta
- 0,5 tl mustapippuria
- 1 tl meiramia
- 0,5 dl sitruunamehua
- 2 tl raastettua tuoretta (tai pakastettua) inkivääriä
- 1 rkl (kookos)öljyä
- 0,5 tl piri-piri maustesekoitusta
- n. 500 g bataattia
- Kuori ja kuutioi sipuli ja murskaa valkosipuli.
- Mittaa kaikki ainekset kattilaan bataattia lukuunottamatta ja keitä 15 min.
- Kuori ja pilko sillä aikaa bataatti ja lisää se sitten kattilaan.
- Anna keiton kiehua, kunnes linssit ja bataatti ovat kypsät eli vielä n. 15 minuuttia.
- Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja muita mausteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti